|  | | Ricoh juhlii 70-vuotista taivaltaan
|
| Kiyoshi Ichimura perusti Ricohin 6. helmikuuta vuonna 1936. Vaatimattomista oloista lähtöisin oleva Ichimura oli maanviljelijän poika, joka menestyi liike-elämässä älykkyytensä, päättäväisyytensä ja visionsa ansiosta. |
 Ricoh aloitti toimintansa valmistamalla diatsopositiivista valoherkkää paperia. Kehittämällä toimistolaitteita ja tarjoamalla laitteiden huoltopalveluja yrityksemme on pyrkinyt edistämään asiakkaittensa liiketoimintaa jo 70 vuoden ajan. Ricohin tuotevalikoimaan kuuluvat kopiokoneet, tulostimet, faksit, CD-R- ja CD-RW-asemat ja -levyt, digitaaliset kamerat ja erilaiset elektroniset laitteet.
Pitkän historiansa aikana Ricoh on ollut erityisesti vaativuudestaan tunnettujen japanilaisten asiakkaiden arvostama. Koska yrityksemme nettotulot ovat kohonneet ennätyslukemiin jatkuvasti vuodesta 1994 saakka, olemme pystyneet myös palkitsemaan uskolliset sijoittajamme kaikkialla maailmassa. Ricoh on valinnut missionsa keskeiseksi periaatteeksi luonnonvarojen säästämisen ja ympäristönsuojelun. Tämä strategia on tuonut yritykselle paljon myönteistä julkisuutta ja olemme saavuttaneet maailmanlaajuista mainetta hyvänä yrityskansalaisena. Vuonna 2002 Ricoh sai ensimmäisenä aasialaisena liikeyrityksenä kansainvälisen kultamitalin ympäristösaavutuksistaan (World Environment Centre Gold Medal).
Tärkeimmät tuloksemme saavutetaan kuitenkin ruohonjuuritasolla, kun myymme asiakkaillemme laitteita ja palveluita kaikkialla maailmassa. Japanin kielessä on ilmaisu 'oyakudachi', jolla tarkoitetaan "kävelemistä asiakkaan kengissä". Tämän periaatteen mukaisesti pyrimme ennakoimaan asiakkaan tarpeet ja vastaamaan niihin nopeasti, mikä edistää luottamuksellisia asiakassuhteita.
"Pidämme asiakastyytyväisyyttä tärkeämpänä kuin taloudellisia arvoja. Olemme huomanneet, että luotettavan toiminnan ja erinomaisen palvelun tuottama asiakastyytyväisyys johtaa myös myynnin ja tuloksen kasvuun", Ricoh Groupin pää- ja toimitusjohtaja Masamitsu Sakurai korostaa. |
|  | |
|